Eikä vieläkään siivoojaa!

Näin hämmästelee minulle suurin osa espanjalaisista; eivät ainoastaan sukulaiset, vaan myös reilusti nuoremmat sukupolvet, kolmikymppiset humanistit, jotka käyvät mieluummin leffassa kuin imuroivat. Täällä melkein jokainen, joka jotenkuten onnistuu lukemaan itsensä keskiluokkaan (joko yliopistotutkinnon, siedettävien tulojen tai edes tavallista runsaamman kirjahyllyn turvin) tai sitä ylemmäs, teettää yhden- jos toisenkinlaista kotityötä. Kun runsaslukuisten siirtolaisten tekemät siivouspalvelut maksavat vajaan kympin tunti ja kulttuurissa keskeistä on ulkona käyminen ja elämästä nauttiminen, poikkeuksellista on nimenomaan tästä helposta luksuksesta kieltäytyminen. Nyt kun meillä on vauva ja kaikki, miksi ihmeessä emme halua kotiapua?

Olimme vastikään syömässä Carlosin yksin asuvan, tuiki tavallisista opettajan työtä tekevän ja erittäin hyväkuntoisen kuusikymppisen äidin luona. Olimme juuri syöneet kauppahallista ostetuista vihanneksista tehtyä salmorejo-keittoa ja pohjoisespanjalaisessa joessa polskinutta paistettua luomukalaa. Cavapullo poksahti auki ja joku avasi leipomosta tuotua leivosrasiaa samalla kun paikalle pelmahti kolmesti viikossa käyvä puolalainen kotiapulainen (joka hoitaa kaiken siivoamisen ja pyykinpesun; käytännössä siis kaikki kotityöt ruuanlaittoa lukuunottamatta). Hän toivotti ujosti hyvää iltapäivää, kurkisti ihastellen vauvaa ja siirtyi sitten kuuraamaan vessoja. Olin kuullut puhuttavan Beasta aikaisemminkin, aina erittäin lämpimään sävyyn; hänestä oli jopa tullut eräänlainen perheystävä, sillä hän hinkkaa kiiltäväksi myös Carlosin tädin ja siskon vessanpönttöjä. Kaikkien ruokaheti jatkui yhtä luontevan miellyttävänä ja cava virtasi, mutta minä olin vaivaantunut. Miksi me popsimme leivoksia sillä välin kun joku toinen pesee vessaa?

Tämä kysymys toistuu tietenkin lukuisina (ja usein paljon räikeämpinä) versioina kaikkialla yhteiskunnassa, mutta ostetun kotipalvelun kohdalla se tuntuu erityisen konkreettiselta. Olen ilmeisesti parantumaton protestanttisen maan kasvatti, mutta minusta jokaisen on siivottava omat vessansa ja imuroitava omat nurkkansa -- ellei muusta syystä niin siksi, että pysyisi jotakuinkin oman elämänsä ja sen tuottamien jälkien tasalla. Näin luodaan työpaikkoja siirtolaisille, huomauttavat kaikki. Mutta onko yliopistokoulutuksen saaneen Bean missään mielessä kannattavaa kiillottaa keskiluokkaisen espanjalaisnaisen jo ennestään erittäin puhtaita lattioita?

Tämä keskustelu käytiin taas kerran, ja taas kerran totean että ei kiitos, en halua Beaa meille, vaikka hän saisi lisätienestejä ja vaikka meidän ei siten tarvitsisi uhrata harvoja vapaahetkiämme siivoamiseen. Amen. Tunnustettakoon tosin, että kotimme täällä on keskivertokämppää pölyisempi, koska inhoamme molemmat imuroimista. Mutta esimerkiksi lattia kiiltää ja astiat ovat aina puhtaat, sillä siivoojakodin kasvatin mielestä lattioiden ja astioiden pesu on kivaa ja eksoottista! Eli jotakin hyvää tämä sinänsä kiero työnjako on tuottanut.