Sain pitkästä aikaa kokea merellistä tunnelmaa, kun vietimme pitkää viikonloppua Espanjan pohjoisrannikon Asturiasissa. Asturias on Espanjan Englanti: on hämyisiä uhkean vihreitä niittyjä, siiderijuottoloita, lehmiä ja tietenkin ainainen sadesää. Olen harvoin ollut niin totaalisen läpimärkä kuin tänä viikonloppuna -- oli ostettava uudet kengätkin, kun vanhoista tulvi sadevesi sisään. Heikompaa hirvitti, kun rannikkokaupunki Gijónin pohjoislaidalla valtavan kallionkielekkeen alta rytisi villi Atlantti ja tuuli niin kovasti, että meri oli viedä pienet turistit mukanaan.
Asturiasin pääkaupunki Oviedo on kuuluisa paitsi kirkostaan, jossa Franco meni naimisiin (Francon vaimo Carmen Polo oli aito asturialaisneito) ja leivoksistaan. En ole ikinä ollut makean perään, mutta oviedolaisleipomot muuttivat mieleni kenties iäksi: etualalla maailman ihanin kaneli-valkosuklaaleivos, taustalla milhojas-kerrosunelma. Ja hei, nämä herkut maksoivat 1,35 euroa kappaleelta!
Paikallinen ruokaherkku on fabada (http://en.wikipedia.org/wiki/Fabada_Asturiana), valkopapumuhennos, johon lisätään väkevää chorizoa ja veristä morcillaa. Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään kasvisversion, kas tässä:
Gijónin ihme on kaupunkia ja kuohuavaa merta erottavalla kielekkeellä seisova Eduardo Chillidan valtava veistos. Taideteoksen merkitys ei aivan auennut, mutta jotakin jylhää ja hienoa oli meren äärellä avautuvassa jättimäisessä pyörylässä. Ja kuka tiesi kävelleensä maailmankuulun Chillidan toisen veistoksen edestä noin tuhat kertaa? Porthanian edustalla oleva ruosteenvärinen möhkäle nimeltään "Helsinki 1992"on sekin Chillidaa!
Viimeisimpänä ja rakkaimpana: meri! Olisi tehnyt mieli heittää Helsingin-terveiset pullopostina, mutta aallot olivat sen verran rajut, että ne olisivat tainneet pärskähtää takaisin postittajaansa päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti