Le vacanze romane

Madridissa olemisessa on se(kin) hyvä puoli, että Eurooppa tuntuu tulevan lähemmäs. Portugaliin pääsee junalla ja Pariisiin bussilla (sitä en kyllä suosittele), ja nyt olin Roomassa pienellä neljän päivän lomalla. Loma tuli todelliseen tarpeeseen sillä olen raatanut täällä enemmän kuin koskaan; miksi ihmeessä otin vastaan kruununprinsessa Victorian kihloja koskevan kirjan suomennostyön kun väitöskirjan johdanto kaipaisi tekijäänsä enemmän kuin koskaan? Ehkä tämä on versio 2.0 siitä opiskeluaikojen angstista, jolloin tiskaus oli huomattavasti hauskempaa kuin tenttiinluku.

Rooma todellakin hurmasi. Kaupunki oli tuttu jostakin reilien syövereistä mutta nyt astuin Italian maaperälle ikään kuin uutena ja huomasin juttuja jotka kaksikymppiseltä budjettimatkailijalta jäivät näkemättä: jäätelökioskien huumaavat neonvalot, pienten ruokakauppojen ihanat yrtit ja Raffaellon maalausten käsittämättömän värikylläisyyden.

Apua, nyt tämä alkaa kuulostaa siltä että olen aikuistunut liikaa, joten parasta turvautua taas kuviin. Heti toisena Rooman-iltana tapasin vuoden 1996 kielikurssilta tutun Serenan, jonka onnistun jonkin käsittämättömien onnettarien ansiosta tapaamaan lähes joka toinen vuosi. Serena ja poikaystävänsä Giuseppe valittivat turistipizzerioiden huonosta laadusta ja sanoivat tietävänsä "yhden hyvän paikan" jossain siellä Trasteveren mutkan tietämillä. Tässä paikan vegetariana, täytteenä muun muassa kesäkurpitsan kukkasia:

Oli hirveää huomata, että olin turistimpi kuin koskaan. Vuosia sitten en edes halunnut taidemuseoihin koska pidin niitä porvarillisen kaanonin täydellistyminä, mutta nyt printtasin liput Musei Vaticaniin kiltisti netistä etukäteen jotta välttäisin jonot. (Kätevää mutta totta.) Kun näin Aatamin luomisen tuolla muiden Sikstiiniläiskappelin maalausten joukossa, pillahdin melkein itkuun ja mietin, kuinka Michelangelo parka on voinut maalata kaiken sen korkeassa kappelissa, niska huonossa asennossa ja rahoitus loppumaisillaan.


Ja sitten: jääääätelöt! Gelati! Olin edellisellä kerralla ehkä dieetillä tai idiootti, mutta en tajunnut omnipresenttien jäätelökioskien käsittämätöntä ihanuutta. Nyt upposi helposti kaksi kolmen pallon jäätelöä päivässä. Ja parhaat uutiset: joka kioskissa on miljoona soijajäätelövaihtoehtoa. Soija-cappuccino, soija-ananas, soijajugurtti. Kaikkein parasta oli kirsikkajäätelö, mutta sitä ei ollut soijana. Kaikkea ei voi saada, edes Roomassa.


Uih, tätä inhosin jo vuonna kaksituhattajotain. Turisteja, joka paikassa olevia jonoja sekä krääsää, jota ikuisen kaupungin ikuiset vierailijat raahaavat mukaansa maailman ääriin ja laittavat kämppänsä takanreunalle. Parasta oli paaviaiheinen kitsch.


Alla fine: italiaa! Oli hirveää tajuta, että suhteellisen siedettävä italiani (viimeksi asuin monta päivää Serenan vanhempien luona ja selvisin monta päivää italiaksi; yhdessä kaupassa arveltiin että äitini on italialainen!) oli kuihtunut olemattomiin, ja hyvä että osasin päivää sanoa. Kieli oli jotenkin hapertunut espanjan taakse, ja joka ainoa sana piti erikseen italiantaa. Lopputulos oli koomista mokellusta, jossa -idad korvataan -ità (felicidad --> felicità) ja -ción -zione (investigación --> investigazione). Serena luuli pitkään, että teen väitöskirjan sijasta salapoliisityötä. Tämän kuitenkin ymmärsin.