Pitäisi vimmatusti kirjoittaa väitöskirjan johdantolukua, mutta oikeastaan teen kaikkea muuta. Sosekeittoa. Mojitoja. Salaattia johon tulee kikherneitä, pinaattia ja avokadoa joka kohta varmasti tursuaa korvista ulos. Menin ulos aurinkoon lakkaamaan Ikeasta (aivan oikein, ankeuksien ankeus) ostettuja CD-torneja, luin Paul Austeria espanjaksi, kutsuin illallisvieraita ja ilmoittauduin viininmaistelukurssille.
Kuulostaa ehkä vähän siltä että välttelen töitä, ja myönnän heti että väitteessä on hitunen totta. Rento meininki kuitenkin sopii jotenkin aivan erityisen hyvin tänne. Ihmiset ihmettelevät, jos istun kaikki päivät kotosalla kun on näin kaunis ilmakin (jos ei ole pakko mennä töihin, mitä jokainen tuntemani täkäläinen pitää käsittämättömänä etuoikeutenani). Käsite "aamu" on voimassa aina lounasaikaan eli kello kahteen tai kolmeen saakka, lounaan jälkeen taas voi aivan vapaasti viettää siestaa (harva espanjalainen enää nykyään varsinaisesti nukkuu mutta rentoutuu sitten muuten), pian onkin taas ilta, ja sosiaalinen koodi melkein vaatii tekemään jotain kivaa, menemään nyt vaikka sitten edes leffaan tai parille cañalle ellei mitään muuta ole kalenterissa. Tämä tosin tapahtuu käsittämättömän myöhään, aikaisintaan yhdeksän maissa (olen useamman kerran, viikonloppuna kylläkin, sopinut tapaamisen puoli yhdeksi yöllä). Jotta sitten taas aamulla nukuttaa. Harvat täydelliset työhetket sijoittuvat puolenpäivän maisemiin ja pirteisiin hetkiin juuri ennen illallista. Yhdistettynä siihen että täällä kaikki muu on hitaampaa (bussi tulee kun tulee, ruokakauppojen jonot ovat lähes eeppisen pitkiä, puliseva mummolauma tukkii uimahallin kaistat, kaikenlaiset dokumentit pitää toimittaa kädestä käteen, jopa pizzalähetti eksyy matkalla) päivät tuntuvat venyvän yhdeksi käsittämättömän pitkäksi kaistaleeksi aina eteenpäin lykättäviä juttuja. Huonointa on se, että työt eivät sanottavasti etene. Parasta on se, ettei paljon ketään haittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti